nai mua domina

Leikeissämme on välillä alistavia elementtejä, minkä vuoksi sträppärin käyttäminen tuntui soveltuvan puuhiimme täydellisesti. Mies nauttii aidosti, kun häntä pannaan peppuun ns. Peppupanojen lisäksi miestä voi käskeä esimerkiksi antamaan suihinoton tekopenikselle jne.

Painotan kuitenkin, että strap-onin käyttämisen ei tarvitse olla alistavaa, jos siitä ei sellaista halua. Mutta miksi strap-on eikä vain tavallinen dildo? Nautintoa saa toki toiselle tuotettua irrallisillakin leluilla, mutta syy on tietenkin selvä: Pannessaan voi kokeilla monia erilaisia asentoja, aivan kuten normiyhdyntöjäkin harrastaessa.

Perinteisen strap-onin käyttäminen ei sinänsä tuo fyysistä nautintoa sille, jonka päälle dildo on puettu. Meillä on kyllä yksi sellainen strap-on, jossa dildossa on mukana vibra ja siinä värinä tuntuu myös omaan alapäähän kivasti, vaikkakaan ei oikein riittävän voimakkaasti orgasmin saavuttamiseksi. Perinteisten vyödildojen lisäksi onkin olemassa remmittömiä tupladildoja, esimerkiksi Sharevibe , mutta sellaista en ole itse kokeillut.

Tällöin dildon toinen osa on naisen sisällä ja toinen taas työnnetään kumppanin sisään, jolloin molemmat voivat saada suurta nautintoa. Toki on olemassa myös monenlaisia muunlaisiakin välineitä, esimerkiksi suupalloja , joissa toisella puolella on dildo. Monet eivät edes uskalla ehdottaa joitain oudompia asioita kumppanillensa, koska pelkäävät, miten toinen reagoi ehdotukseen.

Olen itse — kuten myös mieheni — melko avaramielinen kaikkeen seksiin liittyvälle, joten meillä ollaan rohkeasti ehdotettu asioita ihan suoraan eikä toisen reaktioita tarvitse pelätä. Voi olla, että ihan kaikki asiat eivät ehkä itseä kiihota suuresti, mutta jo pelkästään se, että toinen haluaa jotakin ja uskoo saavansa siitä nautintoa, on usein riittävä syy ainakin kokeilla.

Varsinkin jos kyse on toiminnasta, joka ei sinänsä omaan kehoon kohdistu esim. Pakottaa ei tietenkään voi, jos asia on toisen mielestä jostain syystä täysin vastenmielistä. Seksileikistä tuskin edes tulisi kovinkaan nautinnollista, jos molemmat eivät siinä ole omasta tahdostaan täysillä mukana. Aika voi tietenkin auttaa. Ensireaktio voi olla suuri hämmästys, jos strap-on -panemista ei ole koskaan tullut itse ajateltuakaan ja siksi siitä helposti kieltäytyy.

Kun asiaa kuitenkin tarkemmin ajattelee ja ehkä lukee toistenkin kokemuksia aiheesta, saattaa mieli muuttua. Toisilla elää myös vahvana ajatus siitä, ettei muka heteromies voi nauttia peppujutuista, vaikka sehän on tietenkin täysin väärä oletus.

Kaikki miehet ja naiset eivät tietenkään nauti siitä, että anaaliin jotain työnnetään, mutta sillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa.

Mutta oikein kivaa on ollut. Ei ole meillä kokeiltu strap onia mutta pieniä dildoja on molempien peppuun työnnelty. Mitäs naiset tykkäisitte sellaisesta ontosta ISOSTA dildosta jonka sisään mies laittaa oman kullinsa eli strap on miehen käyttöön. On kiinnostanut sellainen ostaa jo pidemmän aikaa ja sillä siis yllättää nainen joku ilta. Tätä joku suositteli jollain foorumilla http: Ostapa ihmeessä ja kerro sitten kokemuksia täällä!

Kokeilin yhden naisen kanssa todella isoa onttoa sträppiä missä oli oma kulli sisällä. Ensi reaktio oli vähän pelottava, mutta kokeilun jälkeen pyysi sitä vähintään kerran kuussa. Ei tosin kokeiltu sitä peppuun, siihen se oli liian iso.

Minäpä kokeilin tuollaista joustavaa jatkokappaletta… Vaimo oli kyllä aikaekstaasissa ja kyllä se itsellekin jonkin verran tuntui sen kumin läpi. Edellin tyttökaveri tykkäsi panna minua straponilla. Se oli todella kiihottavaa ja nautin siitä todella paljon. Nykyinen ei ole ajatukselle lämmennyt vaikka tykkää myös itse peppuun panemisesta.

Saa välillä monet orkut juuri siitä… Ajattelin lopettaa hetkeksi hänen peppuun panemisen? Jos se saisi mielen muuttumaan. Miksi ei ole lämmennyt ajatukselle onko kertonut syytä?

Hieman harmillistahan se on, että itse pyytää ja nauttii peppupanoista, mutta ei voi samaa sitten toiselle kuitenkaan tarjota. Joissakin asennoissa tuo voisi tosiaan olla mahdollista. Peppujutuissa pitääkin hygieniajuttuihin kiinnittää aina huomiota eikä missään nimessä esim. Elän noin vuoden ikäisessä suhteessa.

Ensin käytiin naisen aluksessa. Kaikki tehtäisiin tietysti vain kaikkien osapuolten suostumuksella, ja vaikka kirjallisella sopimuksella jotta varmennettaisiin ettei turhia kopioita ala levitä mihinkään. Voisivat he jopa hiukan maksaakin, jos niikseen tuli. Tunsimme kaikki kolme kuitenkin mielestämme riittävän hyvin, jos jotain ongelmia ilmestyisi, joten sen puoleen ei ollut huolta.

Sovittiin hiukan aikatauluja, ja vaihdettiin puhelinnumeroita ja osoitetietoja. Kaksimielisten juttujen siivittämänä loppuilta sujui mukavasti, ja lopulta lähdimme hoippumaan jatkoille mikä loistoidea … humalaisten päähänpistot ovat loistavia baarin kautta kotiin. Vanhat Herrat Setineen siirtyivät ongelmitta ensimmäiseen juottolaan joka vastaan tuli, mutta saatuamme Raksun kanssa tylyn kiellon portsarilta kahdesta paikasta, todettiin että alkoi olla kilttien tyttöjen nukkumaanmenoaika.

Odotettu krapulapeikko oli odotettua vaisumpi aamulla, ja lepopäivä menikin rauhallisesti ja auton nouto bilepaikaltakin oli tervetullut ulkoilukokemus. Viikko kului tappavaan tahtiinsa, ja olin jo oikeastaan unohtanut koko jutun, kun Sedät sitten lähettivät sähköpostia. Perjantai-iltana oli tarkoitus tavata projektin merkeissä, ja ohessa tuli liitteenä Raksun vaatimuksesta sopimuksentapainen jossa sitouduttiin vain tiettyyn määrään kopioita vain mainittujen henkilöiden hallussa.

He sanoivat lähestyneensä myös Raksua samanlaisella viestillä, ja tämä oli jo ehtinyt vastatakin ja lupautunut mukaan, tulin tai en. Mietittyäni parin tupakallisen verran vastasin kavereille myöntävästi tulostettuani useita kappaleita sopimuspaperia ihan vaan siltä varalta että tapojeni mukaan hukkaisin sen ja tärvelisin alkuperäisen tiedoston.

Katsottuani tarkemmin ulkoiseen räntätuiskuun soitin Raksulle ja sovin hakevani hänet. Raksulla kun ei autoa ole, tai ei ole siis vaivautunut hankkimaan. Raksukin oli ilmeisesti saanut pukeutumistoiveita, sillä hän muistutti jälleen natsikomissaaria tiukoissa nahkavetimissään ja koppalakissaan. Mutta pelko oli turha. Saavuimme sisään poikien ”studioon” joka osoittautui ihan normaaliksi kerrostalokaksioksi. Hiukan hermostuneissa tunnelmissa istuttiin ensin alas ja keskusteltiin tulevasta kahvin keralla.

Ja siitä maksusta … ei meillä hirveen paljon ole, mut kyllä me voidaan teille maksaa Paperit leviteltiin pöydälle ja raapustaminen alkoi. Ja on se kivampi muutenkin. Kundit peseytyivät kukin vuorollaan, ja vuorostamme ahtauduimme Raksun kanssa pieneen suihkukaappiin. Suihkun jälkeen sonnustauduimme asuihimme, ja astuimme studion, eli makuuhuoneen puolelle.

Itselläni oli yllä vain ylös asti nyöritetyt maiharit, kaulapanta jossa riippuvasta hihnasta Raksu talutti minua sekä pannasta roikkuva ketjuviritys.

Nännit olivat pystyssä, ja tuntui ihanalta kun kylmä kromiketju silloin tällöin osui jompaankumpaan. Kundit olivat jo asemissa, alasti ja joutuivat oitis arvioivan katseemme alle. Yksi, joka bileissä oli sonnustautunut Sedäksi, oli ihanan karvainen, ja vesi kielellä ihailin tuota karvamattoa joka ulottui rinnasta nivusiin.

Lupaavan kookas kalu osoitteli heräämisen merkkejä hänen haaroissaan. Vaalea herra puolestaan oli jättänyt kravatin kaulaansa ja katseli meitä kulli taisteluvalmiina. Raksu kiskaisi talutushihnasta minut itseään vasten, ja suljin silmät kun tunsin hänen painautuvan selkääni ja pakaroitani vasten.

Toisaalta kaikkihan ne kalliita on. Suonikas suuri kulli nousi puolitankoon hänen kuvatessaan kuinka Raksu imi korvalehteni huuliensa väliin ja puristi samalla tissejäni yhteen hölskyttäen niitä samalla niin että ketjut kilisivät.

Korviini kantautui vaimeaa nahan natinaa ja kiihottava nahan tuoksu leijui nenääni. Sitten Raksu irrottautui minusta ja astui ripeästi keskemmälle lattiaa. Piiska napsahti vasten nahkatakin peittämää jalkaa.

Raksu silminnähden nautti kun sai toteuttaa itseään. Raksulla on melkoisia taipumuksia dominaksi, ja kundit tuntuivat enemmänkin pelkäävän että kieltäytyisimme jos emme saisi leikkiä oman mielemme mukaan joten Raksu näki tilaisuutensa tulleen ja otti komennon haltuunsa. Uusi piiskan napsahdus, ja Raksu osoitti pientä kärsineenoloista sohvaa huoneen seinustalla. Kundit heittelivät sohvalle jääneet vaatteensa sen taakse piiloon ja tottelivat.

Anne, olepa kiltti koira ja nouda Raksun laukku. Piiska läiskähti pakaraani ja kiljaisin. Pudotin laukun ja tottelevaisesti kannoin sen hampaissani Raksun jalkoihin. Vähän vaikeeta tuntuu olevan tuo koirana olo. Rangaistukseksi saat nuolla emäntäsi saappaan.

Raksu nosti takkinsa helmaa sen verran että kundeille paljastui hänen olevan alasti sen alla. Hän tarttui hiuksiini ja painoi kasvoni saappaaseen. Piiska napsahti, ja Raksun ääni komensi: Ei koirat noin nuole!

Ote hiuksistani tiukentui, ja ohjaili päätäni. Nuolin saapasta koko kielen mitalta, ja nuuhkin rietasta nahan hajua. Kun Raksu oli tyytyväinen, hän irrotti hiuksistani. Tumma Herra kumartui ottamaan lähikuvaa mustasta saappaasta joka kiilteli kuolastani. Raksu hymyili ja kohotti kameraa piiskan kärjellä. Sitten hän työnsi Tumman Herran taaemmas kameroineen. Hän kumartui laukkunsa puoleen ja nosti sieltä lelujaan sängylle. Kokeillaan jotain tyhmempää elukkaa. Perse pystyyn ja naama lattiaan!

Olo oli hiukan outo. Raksu oli ennenkin dominoinut mua ja nöyryyttänyt, mutta ei ennen kenenkään nähden … tuntui hiukan pahalta kun joku kuuli hänen haukkuvan minua. Takaani kuulin hänen touhunsa, mutta en uskaltanut katsoa. Pakaraani kirveli vieläkin piiskan edellinen osuma. Sitten Raksu kumartui puoleeni ja komensi: Aloitin työn ja hieroin ensin voidetta pitkin pakaroitani ja vakoa.

Raksun lisätessä voidetta, varmistin että sormeni olivat kunnolla sen peitossa ja aloin hitaasti levittää voidetta reiälleni. Annettuaan Herrojen kuvata hetken suoritustani Raksu nousi ja kumartui pian taas puoleeni. Kädet pakaroihin ja ota kiltisti vastaan! Upotin kynnet pakaroihini ja odotin. Kiusoittelevan hitaasti Raksu sorvasi suoleeni kirkkaanpunaisen anustapin, jossa heilui vaalea tuuhea hevosenhäntä.

Annettuaan tilaisuuden kunnon lähikuviin tapin avatessa suoltani Raksu työnsi sen rajusti kokonaan sisään. Parkaisin kun tatti muljahti sisään. Haukoin henkeä ja tunsin miten häntä heilahteli reisiäni vasten. Sitten Raksu kiersi eteeni, ja komensi: Tottelin, ja ajattelin saavani Raksun ison tekokyrvän kurkkuuni, mutta toisin kävi. Nopeasti hän pujotti suuhuni kumiset kuolaimet ja kiinnitti ne tiukasti niskani taakse. Sitten hän riisui takkinsa, ja istui hajareisin selkääni.

Kuolaimista kiskaisten ja pakaraani piiskalla läpsäisten hän komensi: Raksu nosti jalkansa koukkuun irti lattiasta. Rodeota kesti hyvän tovin, ja kunto alkoi pikku hiljaa loppua. Raksu tiuskaisi sohvan suuntaan selässäni istuessaan. Pysähdyin ja jäin kontilleni huohottamaan kun voimani loppuivat. Hengitys vinkui ja tunsin kyyneleet poskillani.

Kuunnelkaapa miten Anne-tamma hirnuukin kuin ihan oikea hevonen! Vaan taitaa tammalla olla kiima kun se on noin rauhaton … Raksu nosti päätäni hiuksista. Konttasin takaperin Raksun eteen. Anne-tamma on ollut kiltti ja suoriutui hyvin, joten palkaksi se saa orkun. Raksu painoi turpean kumiterskan vasten pilluani. Suuri mulkku aurasi huuleni levälleen ja hitaasti upposi sisääni. Raksu tarttui kaksin käsin kumikalun juureen, ja sanoi: Aloitin hitaan keinumisen edestakaisin polvieni varassa.

Paksu kumikalu täytti minut ääriä myöten, ja tuntui taivaalliselta sen hieroessa klitoristani tahdissa. Kun hevoset nussii niin aitaa kaatuu ja naapuripitäjäkin kuulee! Raksu läimäytti avokämmenellä pakaraani tehostaakseen sanojaan. Kyrpä tuntui ihanalta, ja halusin sitä koko ajan enemmän. Karvojen keskeltä sojottava paalu oli valtavan paksu ja nyki välillä kuin olisi halunnut jo toimintaa.

Mielessäni julistin tuon kyrvän omakseni, kunhan ensin suoriutuisin kumikalusta pillussani. Kiihdytin tahtia minkä kykenin. Tunsin miten Raksu tarttui tukevammin kumikyrpään, tukien koko painonsa vasten puskevia lanteitani. En voinut mitään, vaan aloin väsyä. Henki kulki taas huohotuksina, ja katkonaiset valitukset säestivät naimistani. Raksu ei todellakaan antanut armoa, vaan minun piti tehdä kaikki työ.

Tunsin miten hiki kerääntyi notkolla olevaan selkääni ja valui kaulaa alas. Huohotin ja vikisin ja puristin mattoa rystyset valkoisina. Näytä miten hevoset nai!!! Temmoin niin rajusti kuin kykenin, silmissä kipinöi ja polvet täristen seivästin itseäni kumiseen paksuun kulliin niin rajusti kuin vain uskalsin.

Halusin olla Raksulle mieliksi, ja heitin päätäni puolelta toiselle hiukset heiluen kuin hevosen harja, ja kurkustani pääsi ikään kuin tahtomattani rehellisesti kuvaten kiimaisen tamman hirnuntaa. Raksu tarttui perseestäni sojottavaan häntään sen juuresta ja nussi tapilla minua perseeseen vielä muutaman kerran ennen kuin orgasmi tuli ja maailma silmissäni hajosi erivärisiksi pilkuiksi.

Rojahdin naamalleni lattialle polvet tutisten rasituksesta. Huohotin perse pystyssä kuola suupielestä valuen huutamisestani. Häntä perseessäni heilahti hiukan joka kerran kun uusi supistus vavahdutti minua. Tunsin miten tahmaa ryöppysi sisälleni kunnes sitä pursui ulos mustan kumikyrvän sivuitse. Tyhjennettyään kassit pilluuni ja pitkin pakaroitani hän konttasi viereeni ja suuteli minua irstaasti ja pitkään.

Sitten hän kumartui ja kuiskasi korvaani: Ajatus risteili, ja jossain kohtaa idea alkoi syntyä. Suljin oven ja Raksu jäi omiin oloihinsa siksi aikaa kun selostin ajatukseni Herroille. Onneksi Raksulla oli mukanaan kaikenlaisia tarpeita, joten sen varaan laskeminen kannatti. Pätkiä muovipäällysteistä pyykkinarua, pari silkkihuivia, nahkaiset rannerenkaat kromilenkeillä, kuminen suukapulapallo ja liukuvoide.

nai mua domina Sitten Raksu irrottautui minusta ja astui ripeästi keskemmälle lattiaa. Astuin taaemmas, ja annoin Herrojen kuvata hetken sidottua lutkaa. Ilmoita uusista artikkeleista sähköpostilla. Olimme hiukan myöhässä, ja juhlat tuntuivat jo alkaneen. Minkäköhän niminen sellainen on? Vihannes oli kuitenkin imenyt boolista lisäaineita illan mittaan sen verran tehokkaasti, että muutaman haukkauksen jälkeen alkoi tuntua. En voinut mitään, vaan aloin väsyä.

Mutta miksi strap-on eikä vain tavallinen dildo? Nautintoa saa toki toiselle tuotettua irrallisillakin leluilla, mutta syy on tietenkin selvä: Pannessaan voi kokeilla monia erilaisia asentoja, aivan kuten normiyhdyntöjäkin harrastaessa. Perinteisen strap-onin käyttäminen ei sinänsä tuo fyysistä nautintoa sille, jonka päälle dildo on puettu.

Meillä on kyllä yksi sellainen strap-on, jossa dildossa on mukana vibra ja siinä värinä tuntuu myös omaan alapäähän kivasti, vaikkakaan ei oikein riittävän voimakkaasti orgasmin saavuttamiseksi. Perinteisten vyödildojen lisäksi onkin olemassa remmittömiä tupladildoja, esimerkiksi Sharevibe , mutta sellaista en ole itse kokeillut.

Tällöin dildon toinen osa on naisen sisällä ja toinen taas työnnetään kumppanin sisään, jolloin molemmat voivat saada suurta nautintoa. Toki on olemassa myös monenlaisia muunlaisiakin välineitä, esimerkiksi suupalloja , joissa toisella puolella on dildo. Monet eivät edes uskalla ehdottaa joitain oudompia asioita kumppanillensa, koska pelkäävät, miten toinen reagoi ehdotukseen. Olen itse — kuten myös mieheni — melko avaramielinen kaikkeen seksiin liittyvälle, joten meillä ollaan rohkeasti ehdotettu asioita ihan suoraan eikä toisen reaktioita tarvitse pelätä.

Voi olla, että ihan kaikki asiat eivät ehkä itseä kiihota suuresti, mutta jo pelkästään se, että toinen haluaa jotakin ja uskoo saavansa siitä nautintoa, on usein riittävä syy ainakin kokeilla. Varsinkin jos kyse on toiminnasta, joka ei sinänsä omaan kehoon kohdistu esim.

Pakottaa ei tietenkään voi, jos asia on toisen mielestä jostain syystä täysin vastenmielistä. Seksileikistä tuskin edes tulisi kovinkaan nautinnollista, jos molemmat eivät siinä ole omasta tahdostaan täysillä mukana. Aika voi tietenkin auttaa. Ensireaktio voi olla suuri hämmästys, jos strap-on -panemista ei ole koskaan tullut itse ajateltuakaan ja siksi siitä helposti kieltäytyy. Kun asiaa kuitenkin tarkemmin ajattelee ja ehkä lukee toistenkin kokemuksia aiheesta, saattaa mieli muuttua.

Toisilla elää myös vahvana ajatus siitä, ettei muka heteromies voi nauttia peppujutuista, vaikka sehän on tietenkin täysin väärä oletus. Kaikki miehet ja naiset eivät tietenkään nauti siitä, että anaaliin jotain työnnetään, mutta sillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa.

Mutta oikein kivaa on ollut. Ei ole meillä kokeiltu strap onia mutta pieniä dildoja on molempien peppuun työnnelty. Mitäs naiset tykkäisitte sellaisesta ontosta ISOSTA dildosta jonka sisään mies laittaa oman kullinsa eli strap on miehen käyttöön. On kiinnostanut sellainen ostaa jo pidemmän aikaa ja sillä siis yllättää nainen joku ilta.

Tätä joku suositteli jollain foorumilla http: Ostapa ihmeessä ja kerro sitten kokemuksia täällä! Kokeilin yhden naisen kanssa todella isoa onttoa sträppiä missä oli oma kulli sisällä. Ensi reaktio oli vähän pelottava, mutta kokeilun jälkeen pyysi sitä vähintään kerran kuussa. Ei tosin kokeiltu sitä peppuun, siihen se oli liian iso.

Minäpä kokeilin tuollaista joustavaa jatkokappaletta… Vaimo oli kyllä aikaekstaasissa ja kyllä se itsellekin jonkin verran tuntui sen kumin läpi.

Viestiketju osiossa ' Seksi ' , käynnistäjänä Helinä , Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut. Hae vain otsikoista Jäsenen nimi: Erottele useat käyttäjänimet pilkulla. Etsi vain tästä viestiketjusta Etsi vain tästä osiosta Näytä hakutulokset viestiketjuina.

En koskaan potkaise polvella tai lyö nyrkillä. Minä potkin aina kengillä, sillä sehän se tuntuu. Minä laitan usein jalkaan teräväkärkiset nilkkurit tai saappaat, sillä tulee aina sellaisia tilanteita, että pitää antaa kenkää. Ja minä kyllä annan. Olen myös potkinut hai-saappailla. Sitä sattui varmaan aika paljon, sillä kuulin, että kaverilla oli pallit kipeänä useamman viikon. Minulla on usein näin keväällä hait jalassa, ja sieltä voi tulla Melkei domina , Parin ensimmäisen kerran jälkeen pyysin tyttöystävää nousemaan nelinkontin ja kokeiltiin doggystylea.

Pari kertaa kokeiltu lusikassa, mutta mielestäni vaikea saada kalua sisään. Kerran kokeiltu niin, että tyttöystävä päällä. Nykyään asentona useimmiten doggy, itselleni kiihottavin asento. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Seksi Peppuseksi Strap-on: Mistähän sitä sellaisen Naisen löytäisikään, joka haluaisi ihan oikeasti tuollaisella strap-on: Netti-ilmoitukseni kaan kun ei ole toivottua tulosta tuottanut Eipä taida täältä"kään" löytyä aitoa domina naista joka mielikseen fistaa ja nussii straponilla poikia.

Säälittäviä alistujia kaikki naiset ;.